Nyt ollaan sitten USA:ssa joten osa aakkosista puuttuu taas nappaimistolta. Lennot menivat ihan ok, vaikka pelkasinkin aluksi aika paljon, mutta onneksi hommaan tottui akkia, ja sita paitsi olin niin vasynyt, etten viitsinyt pelata. ja sita paitsi luettuani yhden lentopelkosivuston vakuutuin siita, etta lentokone ei tipu jos sen siivet ei irtoa, vaan voi liidella kuin lennokki. Tama ajatus helpotti pelkoa huomattavasti. Viimeisella lennolla mentiin kylla todella pienella koneella, mutta onneksi ei ollut pahemmin turbulenssia, enka muutenkaan voinut pelata, kun vieressa istui paikallinen sotamies, jonka kanssa piti keskustella pelkastaan jo seuran vuoksi. Ihan jannia asenteita taalla, tuntuu etta joka toinen on sita mielta, etta kaikki tama Irak-touhu on ihan p:sta kun taas toinen puoli kannattaa sotaa ja uskoo, etta USA toimii koko maailman hyvaksi (kyseinen sotamies esimerkiksi esitteli ylpeana jotain aseita, joita han ohjailee laivalta kasin kaikkialla ulkomailla kiertaessaan). Ja jotkut jutut taalla on ihan tyhmia. Niin kuin taa naurettava adapteri-asia. Etteko voisi hankkia KUNNON pistokkeita, etta kaikki saisivat ladattua puhelimiaan ?! Toinen juttu koskee noita lentokenttien turvatarkastuksia. Please, yrittakaa nyt olla vahemman naurettavia. Kengat pitaa ottaa pois, kaikki nestemainen taytyy olla pienissa, lapinakyvissa pusseissa, takki pois, tietokone ulos kassista ja lisaksi joutuu vastaamaan tyhmiin kysymyksiin. (Miksi tulit tanne? Mita teet tyoksesi? Missa se paikka on, jonne olet menossa?). Vaihtaessani konetta Washingtonissa jouduin itse asiassa jonottamaan erilaisissa turvatarkastusjonoissa 1,5 h, mika on kylla aivan uskomatonta, ja jouduin viela joihinkin lisatarkastuksiin. Itse asiassa olisin missannut jatkolentoni, jos se kone ei olisi ollut myohassa, eli kavi tuuri. Kaiken lisaksi kaikkien matkalaukkutarkastusten jalkeen, joita oli useita, havaitsin omien matkalaukkujeni lojuvan maassa lahtoportiahn edess noin 45 minuuttia ennen kuin kyseinen kone tuli portille, eli kuka tahansa ulkopuolinen olisi siina vaiheessa voinut vieda jotain epailyttavaa kassiini, jos olisi paassyt porttien luo.
Takaisin lahtiessani olen aivan varma, etta myohastyn, jos ja kun sama ruljanssi on taas edessa, koska vaihtoaikaa on vain tunti.

Hmm, toinen janna asia, jonka huomaan, on se, etten kerta kaikkiaan pysty kovin pitkaan puhumaan taalla small talkia ennen kuin jo lipsahdan niille alueille, joita pitaisi ehdottomasti valttaa: politiikka, uskonto seka palkat ja verot. Omituista kylla, englantia puhuessani rupean myos utelemaan ihmisilta henkilokohtaisia asioita (tyyliin: Onko lapsia? Oletko naimisissa? Miksi teet tyoksesi sita, mita teet? Mita harrastat?) Ehka yritan olla niin amerikkalainen, etta teen noin, vai onko se vain sita, etta matkin ymparistoani? Toisaalta, nautin taalla kaymisesta. Minusta jo viimekertainen matkani USA:han oli todella kiva. Koin ja paasin nakemaan silloin todella paljon ja lisaksi nautin siita, etten ollut kenenkaan mielesta outo. Suomessa sosiaalista puoltani ei yleensa kauheasti arvosteta, mutta taalla tuntuu, etta kaikki ovat sellaisia kuin mina. Taalla ollaan nakyvasti uteliaita, mutta kun hiihtajia on  joka lahtoon omasta takaa, ollaan myos totuttu erilaisiin ihmisiin eika kummastella niin paljon erilaisia elamantapoja.

Jees. Nyt pitaa menna, kokous alkaa.