Nyt ollaan sitten USA:ssa joten osa aakkosista puuttuu taas
nappaimistolta. Lennot menivat ihan ok, vaikka pelkasinkin aluksi aika
paljon, mutta onneksi hommaan tottui akkia, ja sita paitsi olin niin
vasynyt, etten viitsinyt pelata. ja sita paitsi luettuani yhden
lentopelkosivuston vakuutuin siita, etta lentokone ei tipu jos sen
siivet ei irtoa, vaan voi liidella kuin lennokki. Tama ajatus helpotti
pelkoa huomattavasti. Viimeisella lennolla mentiin kylla todella
pienella koneella, mutta onneksi ei ollut pahemmin turbulenssia, enka
muutenkaan voinut pelata, kun vieressa istui paikallinen sotamies,
jonka kanssa piti keskustella pelkastaan jo seuran vuoksi. Ihan jannia
asenteita taalla, tuntuu etta joka toinen on sita mielta, etta kaikki
tama Irak-touhu on ihan p:sta kun taas toinen puoli kannattaa sotaa ja
uskoo, etta USA toimii koko maailman hyvaksi (kyseinen sotamies
esimerkiksi esitteli ylpeana jotain aseita, joita han ohjailee laivalta
kasin kaikkialla ulkomailla kiertaessaan). Ja jotkut jutut taalla on
ihan tyhmia. Niin kuin taa naurettava adapteri-asia. Etteko voisi
hankkia KUNNON pistokkeita, etta kaikki saisivat ladattua puhelimiaan
?! Toinen juttu koskee noita lentokenttien turvatarkastuksia. Please,
yrittakaa nyt olla vahemman naurettavia. Kengat pitaa ottaa pois,
kaikki nestemainen taytyy olla pienissa, lapinakyvissa pusseissa, takki
pois, tietokone ulos kassista ja lisaksi joutuu vastaamaan tyhmiin
kysymyksiin. (Miksi tulit tanne? Mita teet tyoksesi? Missa se paikka
on, jonne olet menossa?). Vaihtaessani konetta Washingtonissa jouduin
itse asiassa jonottamaan erilaisissa turvatarkastusjonoissa 1,5 h, mika
on kylla aivan uskomatonta, ja jouduin viela joihinkin
lisatarkastuksiin. Itse asiassa olisin missannut jatkolentoni, jos se
kone ei olisi ollut myohassa, eli kavi tuuri. Kaiken lisaksi kaikkien
matkalaukkutarkastusten jalkeen, joita oli useita, havaitsin omien
matkalaukkujeni lojuvan maassa lahtoportiahn edess noin 45 minuuttia
ennen kuin kyseinen kone tuli portille, eli kuka tahansa ulkopuolinen
olisi siina vaiheessa voinut vieda jotain epailyttavaa kassiini, jos
olisi paassyt porttien luo.
Takaisin lahtiessani olen aivan varma, etta myohastyn, jos ja kun sama
ruljanssi on taas edessa, koska vaihtoaikaa on vain tunti.
Hmm, toinen janna asia, jonka huomaan, on se, etten kerta kaikkiaan
pysty kovin pitkaan puhumaan taalla small talkia ennen kuin jo
lipsahdan niille alueille, joita pitaisi ehdottomasti valttaa:
politiikka, uskonto seka palkat ja verot. Omituista kylla, englantia
puhuessani rupean myos utelemaan ihmisilta henkilokohtaisia asioita
(tyyliin: Onko lapsia? Oletko naimisissa? Miksi teet tyoksesi sita,
mita teet? Mita harrastat?) Ehka yritan olla niin amerikkalainen, etta
teen noin, vai onko se vain sita, etta matkin ymparistoani? Toisaalta,
nautin taalla kaymisesta. Minusta jo viimekertainen matkani USA:han oli
todella kiva.
Koin ja paasin nakemaan silloin todella paljon ja lisaksi nautin siita,
etten ollut kenenkaan mielesta outo. Suomessa
sosiaalista puoltani ei yleensa kauheasti arvosteta, mutta taalla
tuntuu, etta kaikki ovat sellaisia kuin mina. Taalla ollaan nakyvasti
uteliaita, mutta kun hiihtajia on joka lahtoon omasta takaa,
ollaan myos totuttu erilaisiin ihmisiin eika kummastella niin paljon
erilaisia elamantapoja.
Jees. Nyt pitaa menna, kokous alkaa.
torstai, 26. lokakuu 2006
Kommentit