Töissä tänään olin tosi motivoitunut. Pitkästä aikaa tuntui, että minulla on todella työrauha, ehkä ei tarvitse enää sinkoilla ympäriinsä niin kuin viime vuonna. Työ sinänsä ei ole ihmeellistä, mutta siinä saa sentään tehdä omaa tahtiaan ja onhan se eri tavalla luovaa kuin monet muut mahdollisuuteni. Yliopistomaailmassa on etuoikeutettua työskennellä. Toivoisin vain kovasti, että homma edistyisi odotetusti ja pääsisin miehen perässä sitten, kun olen suunnitellut lähteväni.

Tänään pumpissa tajusin ehkä ensimmäistä kertaa, että on tuskin viikko siihen, että mies lähtee. Kamalaa oikeastaan tajuta tuollainen asia kymmenien hikisten ihmisten keskellä laimean "You raise me up"-biisin soidessa taustalla. Onneksi kuitenkin on vielä nämä tunnit ja päivät. Onneksi voin vielä nähdä hänet, tuntea hänet ja puhua hänelle.

Joku sanoin tänään töissä, että eikö sinua pelota, kun mies lähtee näin pian häiden jälkeen omille teille. Totta helvetissä pelottaa, mutta onko minulla muita vaihtoehtoja ?! Tämä on nyt tätä elämää ja parin vuoden kuluttua toivottavasti jotain muuta. Siihen asti odotan ja toivon ja uskon siihen, että onnellinen yhteiselämä vielä on tulossa.