Kotiuduin tänään yhdestä symposiumista. Oli varsin mielenkiintoista, ja kaikkein hauskinta oli se, että tuo oli ensimmäinen tilaisuus, johon olen osallistunut näiden parin vuoden aikana, jossa tosiaan puhuttiin myös omasta tutkimuskohteestani, ja lisäksi ihmiset olivat oikeasti kiinnostuneista siitä, mitä teen. Se oli ihan uutta, koska yleensä aihepiirini koetaan melkoiseksi kuriositeetiksi. Tapasin myös muutamia alan asiantuntijoita, joista pari oli mielestäni suorastaan guruja, joten tuli sellainen olo, että tässä solmitaan mahdollisesti todella hyödyllisiä suhteita. Toivon mukaan annoin itsestäni myös hyvän kuvan. Se on yleensä aika vaikeaa, koska pitäisi olla ystävällinen muttei liian tuttavallinen, antaa älykäs muttei arrogantti vaikutelma ja osoittaa kiinnostusta muiden töihin mutta olla myös riittävän ylpeä omastaan.

Jaksoin myös nukahtamatta (harvinaista kyllä) kuunnella kaikki puheet, ja sain myös niistä aika paljon irti. Ehdin penkissä istuessani myös tarkkailla ihmisiä, mikä mukana olleen ystäväni mukaan oli kaikkein parasta antia koko tilaisuudessa. Tutkijatyypit olivat kaikki todella itsevarmoja, kielitaitoisia ja seniorit lähes hämmentävän tietoisia omista saavutuksistaan. Ehkä nuo tilaisuudet ovat myös pientä boostailua varten? Omanikäiseni ihmiset olivat valitettavasti kyllä osin aika nenä pystyssä. Yksi Atlantin takaa tuleva tyttö (ystäväni sanoin jenkkilehmä) oli ärsyttävä jo pelkällä olemuksellaan: vähän ylipainoa, huonosti istuva jakkupuku, ei hymyä ja valtavan arvostettu yliopisto. Meitä molempia nauratti myös eräs maanmiehemme, joka toi kovasti esille opiskelevansa erässä eurooppalaisessa huippuyliopistossa ja suhtautui erittäin alentavasti meidän yliopistoomme. Sitten oli vielä yksi varsin hyvännäköinen nuorimies, jonka kanssa kävi juuri niin, kuin akateemisten nuorten miesten kanssa aina käy: kaikki arvostetut seniorit kaveerasivat tämän kanssa heti, vaikka toki meitä naisiakin olisi ollut puhekumppaneiksi tarjolla. Ikään kuin nuorissa miehissä olisi jonkinlainen "menestyjä"-leima, joka minulta puuttuu, tai sitten miehet vaan luottaa toisiinsa ja tykkää verkostoitua keskenään. Aika tyypillistä tietysti, naisena saa tottua tuohon,  mutta tällä kertaa yritin sentään pitää puoleni; koetin olla kovasti sosiaalinen ja mennä juttelemaan tuntemattomien tyyppien kanssa ja myös näiden isojen päälliköiden kanssa. Toisaalta en kuitenkaan halua esittää heillekään mitään; tiedän, että olen varsin alussa, joten en todella voi päteä omassakaan aihepiirissäni. Voin vain korkeintaan vaikuttaa lupaavalta. Jos sitäkään.

Mies soitti uudesta kodista, jossa hän nukkuu tällä hetkelläkin 2 cm paksulla ilmapatjalla ilman mitään kalusteita. Kuulosti vähän väsyneeltä, mutta kuulemma pääsi lennolla sentään business-luokkaan, kun siellä oli ollut paikka vapaana. Kova ikävä häntä, hän on minulle niin kovin tärkeä.