A-tyypin persoonallisuus on sellainen, joka kestää hyvin stressiä, mutta joka reagoi stressiin aggressiivisella käyttäytymisellä. B-tyyppi ei kestä stressiä, vaan vetäytyy helposti, mutta hänenlaisiaan pidetään helposti miellyttävinä ja mukavina ihmisinä. Itse kuulun edellämainittuun kastiin, mikä tuli taas tänään todistettua.

Mies ilmoitti, että hän tulee Suomessa käymään lokakuun toisella viikolla. Olin tietysti iloinen, koska on julmetun kova ikävä häntä, mutta samassa jo suutuin. Minullahan on sovittuja töitä tuolla viikolla ja jopa viikonloppuna on töitä. Mitä teen, varsinkin lauantaityössä menee koko viikonloppu sekaisin ja pilalle. Puhelimessa sitten annoin tulla tulta ja tappuraa, vaikka itse asiassa olin tosi huolestunut. Sehän vasta kauheaa olisi, kun tietäisi oman rakkaan olevan paikan päällä mutta itse olisi ylimääräisesti töissä. Ikävä olisi paljon vaikeampi kestää, ja lisäksi tulisi tosi huono omatunto. Mies meinasi lopettaa puhelun lyhyeen, kun aloin marmattaa hänelle siitä, että miksi hän ei ilmoittanut aikaisemmin tulostaan (vaikka tiesin koko ajan, että vihaisuuteni syy oli aivan toinen, eikä mies olisi sitä paitsi pystynyt ilmoittamaan aiemmin). Onneksi sain sentään selitettyä hänelle, mistä vuodatukseni johtui, ja että olin oikeastaan stressaantunut enkä vihainen. Ja onneksi puhelu päättyi kuitenkin hyväntuulisesti.

 Riitely silloin, kun toinen on toisella puolella maapalloa, ei ole yksinkertaista. Tiedät maksavasi joka puheminuutista maltaita (miehellä ei ole vielä nettiä). Sanot asioita, joiden selittäminen/peruminen myöhemmin ei ole mahdollista. Oikeastaan haluaisit vain sanoa, miten paljon rakastat miestäsi, mutta et voi, koska se veisi pohjan pois riitelyltä. Haluat tulla ymmärretyksi ja kuulluksi, mutta tämän toiveen toteutuminen ei välttämättä varsinaisesti riipu osapuolista vaan esimerkiksi puhelinlinjasta. Eikä sitä paitsi tule sovinnontekoa hellimisineen. Kukaan ei myöskään lohduta sinua jos itkettää. Niinpä riitaselibaatti lienee ainoa oikea teko. Tai sitten toimin jatkossa kuten aikamme legenda "Miehet Marsista -Naiset Venuksesta" ehdottaa: "kirjoita rakkaallesi kirje...." Kirjeessä saa ensin haukkua henkilön, sitten kertoa sen, minkä henkilön käyttäytymisestä ymmärtää/hyväksyy ja lopuksi vuodattaa rakkaudentunnustuksen henkilölle. Menee itse asiassa juuri niin kuin meidän riitamme yleensä. Hyvä idea siis! Tai sitten on vain aika oppia itsehillintää ja lopettaa riitely.

Täytyy pitää mielessä: lopulta aina riidat johtuvat omista toiveista ja niihin kohdistuneista pettymyksistä. Harvemmin kyse on toisesta osapuolesta.