vaikka olenkin yrittänyt ottaa rennosti ja jutellut ystävien ja
perheenjäsenten kanssa. Aluksi olin tuosta diagnoosista jotenkin
shokissa, vaikka olisihan sitä pitänyt osata odottaa. Eilen olin
puhtaasti järkyttynyt ja itkeskelin jo "etukäteen" mahdollisia
lapsettomuusongelmia ja muitakin sairauksia, joita tuohon munasarjojen
toiminnanhäiriöön liittyy. Nukuin huonosti ja heräsin omaan huutooni.
Lopun aamuyöstä nukuinkin sitten pikkuvalo päällä ja kännykkä kädessä.
Tämä yöllinen pelästyminen on taas tullut kaksi kertaa jo peräkkäisinä
päivinä. Tuo pahasti mieleen parin vuoden takaisen jakson, jolloin olin
todella allapäin kolmisen kuukautta ja heräsin tuolloin aina
pelästyneenä aamuyöllä voimatta rentoutua. En kai ole taas vaipumassa
masennuksen alhoon??? Toivon, etten olisi, vaikka riskit ovat suuret
semminkin, kun minulle henkisesti hyvin tärkeä yhteys mieheen tuntuu
jossain määrin heikentyneet jo tämän kolmen viikon aikana. Tunnen
olevani kovin yksin ongelmieni ja itseni kanssa, enkä voi olla oikein
missään yhteydessä rakkaimpani kanssa, mikä on tosi kauheaa. Tämä siis
johtuu lähinnä aikaerosta mutta välillä on sellainen olo, että mieheni
ei myöskään ole kiinnostunut näistä Suomen pienistä piireistä tai
jotain. Tai että minun elämäni asiat ovat yhtäkkiä muuttuneet
merkityksettömiksi hänen silmissään. Ehkä tämä ei kuitenkaan pidä
paikkansa, mutta sehän tiedetään, että tunteet ovat merkityksellisempiä
kuin järki. Tunteet tekevät lopulliset päätökset kaikissa asioissa.
Tietokoneesta ei voi kuulemma sanoa vielä mitään. Sormet tosin
syyhyäisivät jo uuden, tehokkaamman ostoon, mutta en sitten tiedä, mikä
olisi parempi. Se, että saan uuden ja hienon koneen vai se, että vanha
ja tuttu masiina toimisi. Korjaaja valitteli, että kaikki muut puljun
työntekijät ovat flunssan vuoksi töistä poissa, ja että korjausarviossa
menee pidempään kuin piti. Teki mieleni kiroilla, mutta toisaalta ei
ole korjaajaäijän syytä, että muut sairastuvat. Elämä vaan on.
No jaa. Nyt kai sitten menen spinningiin ja sitten ahdistun yksin
kotona. Olen ihan solmussa yhtäkkiä, ja eniten hämmästyttääkin se
vauhti, millä kaikki ikävä on tapahtunut.
torstai, 21. syyskuu 2006
Kommentit