Jes! Viimeinen opetussessio on ohi; toivottavasti ikinä en enää joudu opettamaan samaa asiaa!!!Äsken käytiin kavereiden kanssa katsomassa Almadovarin Volver (Paluu), joka oli tuttua settiä mutta tunnelmaltaan erittäin hyvä. Piti mennä sen jälkeen juhlimaan, mutta ei sitten jaksettukaan. Menimme kuitenkin yksille erääseen jossain määrin hienostuneeseen baariin, jossa ei kylläkään käyttäydytty kovin hienostuneesti; jotkut äijät pitivät omaa karaokeansa ilman säestystä, toiset keski-ikäiset olivat vain yleisesti limaisia ja baarimikot riitelivät. Kyllästyin, väsähdin ja lähdin kotiin kävellen, kun kavereiden jutut alkoivat pyöriä vain työn ympärillä (olemme kaikki samalla alalla). Kotona taas odotti kerrosta alempana pauhaava "What a feeeliiiinnggg" -musiikki. Jollakulla on varmaan ns. kauden aloittajaiset, mikä käy hiukan kateeksi. Oli kuitenkin järkevää tulla tähän aikaan "jo" kotiin, koska sunnuntai on taas työpäivä.

Ehdotin jo miehen lähtöä ennen, että voisin ottaa hänen poissaolonsa ajaksi kotiini au pairin tai siviilipalvelusmiehen. Äijänkäppänäni ei oikein lämmennyt ajatukselle, mikä on aika kumma juttu. Voisin nimittäin laittaa tuon au pairin (tietysti miespuolisen) siivoamaan ja tekemään kaikki tylsimmät hommat töissä. Hänen tietysti tulisi myös viihdyttää minua (valmistaa esim. joka illaksi tanssinumero kuten hotelleissa on tapana), kokata minulle ja toimia sihteerinäni. Sisareni ehdotti, että jos saisin tuollaisen tyypin kotiini, voisin kertoa hänen tekemisistään aviomiehelleni esimerkiksi koodinimellä Murre, jolloin hänenkään kanssaan ei tulisi asiasta ongelmia. "Tänään Murre oli aivan mahdoton, se hyppi koko ajan päin..." tai "Murre sotki taas paikkoja, lisäksi se lähes puraisi naapurin setää...." tai "Murre on oppinut uuden tempun: se leikkii diplomi-insinööriä, kun kädellä näyttää merkin" ja niin edelleen. Varsinkin jos kyseessä olisi siviilipalvelusmies, kaikki käytännön jutut olisivat helposti sovittavissa; palkan maksaisi valtio ja 5 päivää viikossa olisi oltava töissä. Eikä minun hommani nyt niin kauhean paljon huonompia olisi kuin valtion vastaava työt; tiedän esimerkiksi armeijassa yhden tutun pelanneen alokasajan jälkeen lähennä vain play stationilla ja ravanneen lomilla kuuden kuukauden ajan

Vitsit vitsinä. Kaipaan kyllä toisen ihmisen läheisyyttä, siitä ei pääse mihinkään. Täytyy vain koettaa unelmoida omasta rakkaasta ja muistella, miltä tuntui nukkua liian ahtaasti sylikkäin.