Ihanaa, hän tuli kotiin. Odotinkin jo niin pitkään! Koko bussimatkan kotiin sain olla hänen lähellään, kun hän nukkui olkapäähäni nojaten. Olin täynnä hänen tuoksuaan, yö oli hiljainen, sateinen, kaista kimalsi ja kuuntelin kuulokkeilla musiikkia -olin niin onnellinen, tyytyväinen ja kaikki oli hyvin! Sama auvo jatkuu edelleen. Aina, kun näen hänet tässä vierelläni, haluan halata, suukotella, silittää, katsoa ja puhutella. En saa hänestä tarpeekseni. En halua päästää häntä takaisin, tai en halua jäädä tänne. Mutta järki tulee väliin. Hänen mielestään hänellä on nyt niin paljon projektia siellä meneillään, ettei ole järkeä tulla sinne. Ja minulla on kaikki kesken, kurssit ja työt ja moni muu asia järjestämättä -kuitenkin olisin valmis jättämään kaiken hänen vuokseen, lähtemään uuteen maahan, jossa minulla ei ole vielä mitään tehtävää. Haluan olla hänen ja haluan hänen olevan minun.

Minulla on myös aivan järjettömän kova vauvakuume, mutten uskalla puhua siitä hänen kanssaan. Jospa hän ei tunnekaan samoin? Tämä on niin herkkä asia, etten halua olla ainoa, joka sitä ajattelee. Yritän työntää asian päässäni kauemmas, mutta jokin biologinen kello tai JOKIN saa minut ajattelemaan: minulle myös! Haluan kurahousuissaan tepastelevia, kiukuttelevia, nauravia, ihania, omapäisiä lapsia. Haluan antaa heille rakkauttani. Haluan antaa lapsille kaikkeni. Mutta sitten tulee iso ongelma. Haluan perheen, mutta myös tehdä jotain järkevää työtä. Pelottaa, että jos jäisin nyt kotiin, minulle kävisi kuten äidilleni.  Miten kävisi väitöskirjan, tulevaisuuden oman alan valinnan ja kaiken muun työhön liittyvän, jos nyt tulisi äitiysloma? En voi autioitua kotiin loppuelämäkseni, enkä todellakaan halua olla pelkästään perinteinen nainen, jonka työ ei voi edetä lapsien vuoksi (vaikka tietysti lapset vaativat suuren elämänasenteen muutoksen ja läsnäoloa, jota en toisaalta halua lapsilta riistää myöskään). Haluan siis saada jotain aikaan työelämässä.  Joten en ota asiaa puheeksi, en ainakaan vielä, jos vain saan pidettyä suuni kiinni. Mutta se vasta on niin vaikeaa!