Tänään se alkoi. A New Era! Pakatessani muuttolaatikoitani havaitsin, että olen nuorempana ollut luovahko. Löysin paljon runoja, piirroksia, novelleja. Nauratti ja olin myös haikeana, syystäkin. Nykyisin olen näet varsinainen peruna mitä tulee kulttuuririentoihin. En käynyt tänä kesänä Savonlinnassa. En ole käynyt yhdessäkään taidenäyttelyssä varmaan puoleen vuoteen. En ole osallistunut millekään festareille koko kesänä. Ainoa kesän korkeakulttuuriksi luettava pläjäys lienee ollut Almadovarin elokuva, jonka katsoin pari viikkoa sitten, ja senkin tukevasti sokerihumalassa.

Haluan uskoa, että kulttuurittomuuteni johtuu siitä, että minulla on ollut niin kiire. Ja niin onkin. Kaksi muuttoa tänä keväänä alla. Häät tulossa. Valmistuminen. Pari ulkomaanmatkaa. Uranluonnin natiseva käynnistyminen sisältäen useammankin työn. Muutto kauas pois muutaman kuukauden kuluttua. Niinpä ajankäytön hallinnointi on ollut harvinaisen vaativaa viime kuukausina, enkä ole kyennyt raahautumaan edes konserttiin.

Mutta! Olen nyt päättänyt kompensoida tilanteen. Perustin siksi tämän blogin, enkä aio kertoa kellekään tutulle tästä toistaiseksi. Olkoon tämä minun oma kirjallinen temmellyskenttäni. Olen myös keksinyt muita kompensaatiokeinoja: kaverin deitti-ilmoituksen kirjoittaminen yhdessä (tehty). Hääkarkkien väsääminen otsa hiessä (tehty). Liian monen euron kuluttaminen shoppaillessa -puolustuksekseni on sanottava, että käväisin sentään parissa fantsussa sisustusliikkeessäkin (tehty). Pyhästi lupaan juuri alkaneella lomallani myös lukea hyvän kirjan tai pari. Kerron sitten, mitkä ne olivat. 

Tästä on hyvä aloittaa.