Ja tämä on palkka: väärinymmärrys. Vaikka mitään muuta ei tarvitse kuin tunteen siitä, että kaikki menee hyvin. Tunteen siitä, että kyllä tämän kestää ja kohta on tulossa parempaa; tunteen yhteydestä, joka johtaa molemminpuoleiseen empatiaan, ymmärrykseen ja lämpöön. Miten voi olla, etten koskaan, KOSKAAN pysty siihen? Miten voi olla, että kaikkein vilpittömimmätkin yritykseni tuottaa yhteisymmärrys silloin, kun itse tunnen oloni kurjaksi, johtavat vain kireyteen ja riitaan? Omasta mielestäni olen yrittänyt olla empaattinen, neutraali ja  kohtuullinen, mutta ilmeisesti nämä tunteet eivät välity muille ihmisille. Ehkä vaikutan jotenkin kovalta??

En tajua tätä, vaikka yritän ja yritän ja perehdyn asioihin ja koetan oppia paremmaksi. Kaikilla muilla ihmisillä on lupa ja mahdollisuus olla joskus huonolla tuulella, mutta jos itse olen, se johtaa aina myrskyyn vesilasissa. Ehkä olen sitten vain niin toivoton sosiaalisissa taidoissa???