Luettuani Ernesto Sabaton kirjaa pari tuntia aurinkovarjon alla koin nautiskelevani ehka parhaasta lukuelamyksesta vuosiin. Uskomatonta tekstia. Luin omia ajatuksiani, tai ehka ei aivan mutta osa ajatuksista oli tosi tuttuja -vain paremmin sanottuja kuin mita itse osaisin. Filosofiaa, rakkauden ja kaipuun kokemuksia, tuskaa, nuoren ihmisen vuodatusta. Lisaksi sopiva annos politiikkaa, runoutta, proosan kritiikkia, yhteiskuntakuvausta ja sen sellaista. Kerta kaikkiaan mukaansatempaavaa. Viereisen varjon alla ehka noin kolmikymppinen slaavilainen nainen kavi valilla uimassa. Han oli ihana, kuvankaunis, mutta oli tosi hassua, etta han meikkasi joka kerta vedesta noustuaan. Eika meikkaus ollut vain pienta hiusten harjausta ja mascaran vetaisy ripsiin, vaan han aloitti karsivallisesti silmanymparysvoiteesta ja meikin pohjustuksesta joka kerta ja jatkoi luomivariin, huulipunaan, puuteriin. Tama rutiini toistui ehka viidesti sina aikana, kun olimme itse rannalla. Mielestani tama touhu on joka tapauksessa aika jarjetonta, kun ollaan noin 35 asteen lampotilassa ja hikoillaan taytta paata -no, kenties han ei hikoillut? Mielestani erityisen outoa sita paitsi oli se, etta han meikkasi piilossa, kyyryssa itsensa peittaen, ikaan kuin muut eivat olisi saaneet huomata meikkaamista. Vai oliko kyse siita, ettei han halunnut muiden nakevan hanta ilman meikkia? Minulle elama on huomattavasti helpompaa ainakin nain lomalla. Sama se, mitka vaatteet tulee paalle ja kunhan hiukset on puhtaat, voi menna ulos rauhassa. Toisaalta en kylla nayta lahellekaan niin upealta kuin tuo daami.