Sanoi yksi haastattelijoistani siihen, että pääsenkö töihin vai en. Mutta todellisuudessa luulen, että aika vahvoilla ollaan. Eilen oli kyllä uskomattoman väsyttävä päivä: ensin kymmeneksi haastateltavaksi, mikä meni jotenkin paremmin kuin odotin -en edes oikein jännittänyt sitä, mikä on itselleni aika tavatonta. Haastattelijoita oli kolme, eli professoreita kaikki ja vieläpä toisilleen sukua (!). Keskustelussa käytiin läpi työjärjestelyjä hieman ja jopa mahdolliset patenttiasiat, mutta en uskaltanut sanoa, että minäpä haluan sitten 5 viikkoa lomaa suomalaiseen tyyliin, kun miehelläkin on. No, ei kai se heitä paljoa saisi painaa, kun palkka tulee kuitenkin Suomesta. Proffat veivät minut myös lounaalle, mikä oli ihan jees, koska sinne tuli myös paikallinen nuori tutkija, jonka kanssa olinkin etukäteen jo mailaillut. Kiva tyttö, mutta aika erikoinen. Hän kaappasi minut iltapäivän lopuksi mukaansa, ja menimme muun muassa tutustumaan pariin jenkkityyppiin ja lisäksi edulliseen tukkukauppaan, josta voi jäsenkortilla ostaa ulkomaisia elintarvikkeita. Lisäksi kävimme yhdessä kielikeskuksessa hakemassa mulle sopivaa kielikurssia. Hän kruisaili minua siis koko iltapäivän kaupungissa edestakaisin paikalliseen tyyliin aika reippaalla vauhdilla, ja melkein törmäsi yhteen bussiin muun muassa... Suoraan sanottuna en oikein ymmärrä, miksi Amy (jonka niminen hän siis on) on mulle niin ystävällinen, vai onko kyse jostain ylemmän tahon käskytyksestä? Toisaalta hän ei kyllä näköjään osaa lopettaa ajoissa, vaan pääsin kotiin vasta noin kahdeksalta, mikä oli josain määri tympeää, koska olin aivan poikki ja tiesin, että mies olisi täällä jo kuudesta asti ja HÄNTÄ minä tulin tänne katsomaan. Toisaalta pitää olla tosi kiitollinen, että joku auttaa. Ilman kieltä täällä on nimittäin aika avuton.

Raportoin myöhemmin lisää, nyt pitää koettaa saada kämpässä siisteyttä aikaiseksi...