Nyt kun olen päässyt eroon päällimmäisestä harmituksesta, jaan kanssanne lentokentältä viimeiset Ameriikan ajatukset. Päällimmäisenä on siis hämmästykseni siitä, että täällä kaikki haluavat menestyä. Olen jutellut erilaisten ihmisten kanssa, eikä kukaan täällä halua social security-systeemiä, koska se tietää lisää veroja, ja sitä kautta omien menestymisen merkkien vähenemistä. Töitä pitää menestyäkseen toki tehdä, ja onneakin pitää olla, jotta itse on voittajien joukossa, mutta voittaminen on kuitenkin tilastollisesti mahdollista köyhillekin, joten heitä ei tueta mitenkään erityisesti. Ehkä meitä suomalaisia ei vain ole sitten amerikkalaisten tapaan opetettu ajattelemaan itsestämme, että pärjäämme missä tahansa, vaikka maailma potkisi päähänkin. Päinvastoin, ainakin minun peruselämänasenteenani tuntuu olevan se, että odotan, että jokin menee pieleen ja kaikki muu on bonusta, joten en halua elää yhteiskunnassa, jossa vain menestyjät saavat asioita. Ja onhan täällä näitä menestymättömyyden lieveilmiöitä nähtävissä kyllä yllin kyllin. Asunnottomia, varkaita, rikoksia, ampumisia...Suomen systeemi pitää ainakin ihmeisesti rikollisuuden jossain määrin kurissa. (Toisaalta täällä näitä melko paikallisia rikosuutisia pyöritetään tv:ssä 24-7, mikä lienee johtanut myös siihen, että perspektiivi tässä asiassa on kadonnut, eikä kukaan enää tiedä, kuinka paljon rikoksia ylipäänsä on)

Täällä ei saa olla heikko ulospäin. Ihmiset kyllä kertovat itsestään näennäisen avoimesti ja voivat jopa sanoa, että  mulla meni joskus vähän kehnosti, mutta ei se kuulosta lainkaan samalta kuin Suomessa. Kotona törmää ihmisiin, jotka ovat epätoivoisia ja näyttävät siltä, itkevät tai eivät edes jaksa tehdä sitä.... mutta täällä ei. "I have the Parkinson´s disease but I´m still alive and kickin´." Uskon kaikesta huolimatta syvästi, että samoja ihmisiä nämä ovat kuin meilläkin. Samat tunteet, sama meininki. Kulttuureissa on erilaista vain se, mikä näkyy ulospäin, mutta erustarpeet kuten turvallisuus, terveys ja  rakkaus ovat joka paikassa samanlaisia. Näin sanoen kiipeän kohta lentsikkaan, joka toivottavasti kuljettaa minut rauhassa ja turvallisesti kotimaan kamaralle.