Tänään voisin valittaa seuraavasta aiheesta: VR. Ärsyttää suunnattomasti, kun katson yhtiön taidokasta mainoskampanjaa. Ei ole pahempaa nähty. Kivimiehet in my ass. Ajeltuani viimeiset kaksi vuotta junalla monta kertaa viikossa täytyy sanoa, että parempaakin toimintakuntoa voisi odottaa tuolla rahalla saavansa. Jos ei ole opiskelija, junailu on todella kallista. Aikataulut pettävät, uusista junista ei saada kaikkea irti, koska raiteet ovat niin huonossa kunnossa. Eduskunnasta ei löydy rohkeutta investoida joukkoliikenteeseen, vaikka ilmiselvästi bensan aika on ohi. Kaikesta tästä seuraa, että junat Suomessa ovat boheemilla tavalla kodikkaita, liian kuumia, pölyisiä ja epäluotettavia. Bussit, vaikka niistäkin minulla on kaukoliikenteessä useamman vuoden kokemus, ovat huomattavasti enemmän aikataulussa, eikä niiden kohdalla yleensä tarvitse pelätä, että jäisi kokonaan ilman kyytiä.

Minulla (paralla!) ei ole kuitenkaan aikomustakaan hankkia omaa autoa ensinnäkin kustannusten ja toiseksi ympäristön ja kolmanneksi oman elämäntilanteen vuoksi. On epäeettistä hankkia bensa-auto, mutta toisaalta ei ole ongelmatonta ajaa myöskään hybridi- tai etanoliautoa, koska polttoaineen tuottamiseen menee runsaasti hukkaenergiaa noissa tapauksissa. Mielestäni kaikkien parhaaksi olisi, jos radat uusittaisiin seuraavan viiden- kymmenen vuoden kuluessa. Tällöin junien vauhti nopeutuisi (miettikään, tunnissa Tampereelta Helsinkiin tai Helsingistä Turkuun!) ja ihmisten työmatkaliikenne onnistuisi kauempaakin, jolloin ainakin Etelä-Suomen maaseutu mahdollisesti elävöityisi. Saa nähdä, tapahtuuko tällaista muutosta kuitenkaan ikinä. Tällä hetkellä Suomessa ollaan pistämässä pussin suuta myös joukkoliikenteen suhteen pienemmälle, ja kokonaisratkaisuilla taataan se, että pohjoisemmille alueille ei voi jäädä, ellei palkka tule turismista tai paikallisesta teollisuudesta. Se on paha homma.

Toisaalta minusta ydinvoimakaan ei ole ongelmatonta, koska sillä vain siirretään energiaongelmaa tuleville sukupolville. Jos tästä nyt hankkisi lapsia, olisi inhottava ajatella, että heidän pitäisi elää varpaisillaan, koska ydinjätteen loppusijoitus olisi ollut ongelmallista ja ne olisi sijoitettu maan alle, jossa mannerlaattojen liikkeet ja lämpötilaerot  voivat aiheuttaa vaaratilanteita. Ei tuohon energia-asiaan varmaan yhtä ratkaisua olekaan, mutta tuulivoima voisi hiukan auttaa, samoin osa biopolttoaineista ainakin Suomen mittakaavassa. Energian säästämiseen luulen tulevan seuraavina vuosina eniten innovaatioita. Toivon ainakin. On se kyllä aika sikamaista, miten me täällä elämme verrattuna jopa itäiseen Eurooppaan. Tulee mieleen se Valvomon biisi.

Näissä tunnelmissa -jo toista vuorokautta eletään putkeen -päätän täältä tähän. Nyt manian estoon bunkkaan.