Mökillä on oltu nyt niin pitkään, että napa rutisee. On se varsin ihmeellistä, minkälaisia vaikutuksia luonnolla on ihmiseen. Aamuisin herää linnunlauluun ulkona ja kärpäsen pörinään sisällä noin 2 cm oman pään yläpuolella, sekä siihen, että on vaan NIIN KUUMA. Erilaiset öttömönkiäiset saavat aikaan vauhtia ja jännittäviä tilanteita tällaisessa jossain määrin kaupungistuneessa kansalaisessa. Puuceehen meno itsessään on myöskin melkoista seikkailua; koskaan ei tiedä, mikä lintu yrittää suojella itseään tekemällä kamikaze-tyyppisiä ylilentoja vessapolun varrella. Ja se jatkuva saunominen; saunaan, ja ulos siiderille, ja saunaan, ja ulos uimaan, ja sama jatkuu, kunnes päässä pyörii ja kaikki verenkierto on siirtynyt ihoalueille. Kaiken kruunaa Tappajajänis, joka vaanii pusikoissa ihmisraukkoja päivästä toiseen. Meinasin jo tarttua haulikkoon suojellakseni läheisiäni tältä vaaralliselta pedolta.

Erityisen viihdyttävää mökkeilyssä on ikivanhojen lehtien lukeminen. Itse keskityin eräänä iltapäivänä Seura-lehteen vuodelta -97, jossa Saija Varjus ( kukas se nyt oikeastaan onkaan?) kertoi, miten ihanaa oli avioerota, ja miten vapaa olo nyt on. Saija hymyili iloisesti kansallisromanttisessa kesämaisemassa viehkeän punahuulisena, ja lopuksi tietysti muistaakseni toivotti uuden rakkauden tervetulleeksi. Mitähän Saijalle nyt kuuluu? Vieläkö eroaminen on ihanaa, ja jos, niin mikä siitä tekee erityisen mukavaa? Tavaroiden jakaminen? Vai lapsien jakaminen? Paperisota? Lakimiehet? Uusi käänne? Jään pohtimaan asiaa.

Nyt anoppilassa. Saa nähdä, miten pitkään pää kestää...