Nyt sitä tajuaa, miten helposti voisi ryhtyä amerikkalaisen elämäntavan mukaan eläväksi ihmiseksi. Pääsin juuri kokouksesta pois parin tyypin kyydissä ja nyt sitä vaan ollaan best westernissä keskellä päivää, king size sängyssä ja telkkari auki, lisäksi pähkinöitä pöydällä, joten tämä roskaruokakomponenttikin on katettu. Kohta lähden toivon mukaan käymään ostarilla katsomassa, josko löytyisi jotain kesävaatteita Aasian reissua varten ( koska on turha toivo, että mahtuisin mihinkään aasialaisten vaatteisiin, mitenkään yleistämättä....) Aika outoa oikeastaan, että USA:ssa telkkarista tulee koko ajan jotain katsottavaa, vaikka Suomessa päivällä on turha etsiä kanavaa, joka lähettäisi oikeaa  ohjelmaa, mutta kai tämä liittyy populaatioiden jonkinmoiseen eroonkin...

Kokous itsessään oli kiireinen, rankka mutta antoisa. Oikeastaan parasta antia oli kuitenkin tutustua kaikkiin ihmisiin. Onneksi jaksoin olla sosiaalinen koko reissun ajan, enkä joutunut olemaan juurikaan nolona edes kielen takia, koska näemmä tulen toimeen melko hyvin englannilla vieläkin. Kokouksen suuret gurut tosin eivät olleet erityisen kiinnostuneita minunkaltaisestani tyypistä, joka ei ole edes vielä tehnyt mitään oikeastaan, mutta en antanut sen häiritä. Yritin joka tapauksessa näyttää naamaani useimmille heistä edes hetken, ja tietty eniten olin tekemissä omanikäisten kanssa, joiden kanssa eilen käytiin itse asiassa jopa juomassa oluet eilen. Jännä ero näihin amerikkalaisiin vastaavan vaiheen tutkijoihin on se, että nämä näyttävät tekevän verenmaku suussa töitä, mitä useimmat meillä ja Euroopassa eivät tee. Itse ehkä teen keskimääräistä pitempää päivää, koska minulla on kiire (!), mutta monet tukijat Suomessa ovat tuudittatuneet tekemään 37-tuntista viikko, mikä valitettavasti maailman tasolla ei vie mihinkään, jos ei ole hirvittävästi tuuria. En kyllä sitten tiedä, miten tehokasta on työskennellä vaikka 15 tuntia päivässä jatkuvasti?? Luulisi, että siinä jo keskittyminen herpaantuu ja ihminen uupuu. Lisäksi täällä on kyllä nähtävissä sekin asia, että perhe-elämä kärsii, tai siis sitä ei ole useimmilla omanikäisilläni. Jos haluaa menestyä täällä, on oltava parastakin parempi. Joten siitä kaikki creditit näille.

Päivitän muut jutut reissusta myöhemmin, nyt ostarille. Huomenna lähden sitten tulemaan jo Suomeen päin...pariksi päiväksi.