Tämä yö menee töissä, josta itse asiassa kirjoitankin, kun on hiukan luppoaikaa. Päivällä olin kuuntelemassa erästä seminaaria, joka oli aluksi erittäin mielenkiintoinen, kun puhujana oli nainen, jolla oli todella esityksenpitämiseen suuntautuva lahja. Hän sai kaikki kuuntelemaan, vaikka aihe oli varmaankin ainakin puolelle ihmisistä ennalta outo. Hänen puhetyylinsä oli vangitseva, eikä hänellä ollut mitään häiritseviä maneereja, ja lisäksi esityksen visuaalinen osuuskin oli tosi selkeä. On se niin epäreilua, että amerikkalaiset saavat kouluissa harjoitella nappulasta lähtien esiintymistä. Vai tuleeko se jo äidinmaidossa? Jollain sosiologilla saattaisi olla tästä sanottavaa. Tuntuu vain itse aina, kun joudun esiintymään jossain (mitä ei siis tapahdu kovin usein), että tässä sitä tönkkönä seisoen pidetään epäselvää puhetta jostain. Toivoisin todella kehittyväni esiintyjänä ja erityisesti englannin kieltä käyttäen, koska siitä olisi huomattava hyöty. Sitä paitsi oikeastaan pidän esiintymisestä, vaikka sitä aina jännitänkin kauheasti maha sykkyrällä.

Seminaarin loppupuolella nukuin estoitta tai puuhailin ainakin jotain muuta (lue: kiitoskorttien lukumäärän laskemista, paperiin piirtelyä, tekstareiden kirjoittamista). Ääh. Aasialaisten englannista on aina niin vaikea saada selvää, ettei jaksa aina edes yrittää -mutta monet etevimmistä tiedemiehistä tulevat nykyään jostain Aasian maista (heillä on varmaan parhain motivaatio, he ovat hillittömän kärsivällisiä ja älykkäitä sekä työteliäitä, ainakin tuntemani ihmiset). Hereillä pysyminen oli kyllä vaikeaa varsinkin myöhemmin iltapäivällä. En pysty ymmärtämään, miksi en pysy hereillä tuollaisissa tilanteissa, vaikka aihe kiinnostaakin? Luennoilla joskus opiskelun alkuvuosina oli sama juttu. Vaikka aihe olisi kuinka mielenkiintoinen, penkkiin rauhoittuessa alkoi aina nukuttaa ja pilkkimistä sai nolostella. Onko kyse siitä, että minulla onkin univelkaa? En tiedä, mutta varmaa on se, että tänään sitä tulee taas lisää.